Yrityksestä

Mikä Tojapak on ja mitä se tekee?

Olemme toimineet pakkausten parissa jo vuodesta 1998 lähtien. Aiempaa kokemusta pakkausten parissa kertyi jo aiemmin yrittäjälle myyntiedustajana pakkausalalla.

Vuodet ovat tuoneet kokemusta ja näkemystä pakkausten valmistuksesta. Ensimmäinen stanssikone ja painokone hankittiin vuonna 2001. Tästä lähtien on pakkauksia valmistettu Oulaisissa. Stanssikoneita löytyy moneen pakkaustarpeeseen. Konekantaa olemme lisänneet, joka vuosi uusilla koneilla.

Käyttämämme painotekniikka on seri, flexo ja digitaalinen tulostus.

myyntipakkaukset omalla painatuksella
IMG 20210318 122838

Pienet sarjatuotannot

Vuonna 2018 Hankimme digitaalisen leikkurin piensarjoihin. Kykenemme näin tekemään pieniä sarjoja erilaisia pakkauksia tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.

Uutena hankintana vuonna 2019 hankimme Mutoh-merkkiset neliväritulostuslaitteet piensarjoille. Tällä hankinnalla haluamme tarjota pieniä pakkaussarjoja, niitä tarvitseville.

Toiminta-alue kattaa koko Suomen

Yrityksemme valmistaa asiakkaiden tarpeiden mukaisia pakkauksia kuuden hengen voimin. Asiakaskuntaa on koko suomen alueella sekä kaikilla teollisuuden aloilla pienestä käsityöyrittäjästä isoihin pörssiyhtiöihin. Vahvuutemme on pienet pakkaussarjat joustavilla toimitusajoilla. Pakkauksia ei kannata ostaa monen vuoden tarvetta kerralla varastoon!

Materiaaleina käytämme pääsääntöisesti aaltopahvia ja kartonkia. Aaltopahvin jalostus on noin 90 % koko toiminnastamme. Hankimme aaltopahvin 60 % suomesta sekä 40 % muualta euroopasta. Haluamme tällä varmistaa materiaalin saatavuuden markkinahintaan.

IMG 20210319 095752